Lonsi Live

Lonsi Live on tapahtumapalveluiden tuottaja, joka toteuttaa yrityksille ja yhteisöille avaimet käteen -tapahtumia sekä monipuolisia tuotantoja eri ympäristöissä. Lonsi Liven tuotantoihin kuuluvat muun muassa Rauma Blues, Superpikkujoulut ja Floska, ja toiminta kattaa areenat, ulkotapahtumat sekä kaupunkitapahtumat.

Lukon urheilun ulkopuolinen tapahtumatuotanto saa uuden nimen, kun Lukko Events jatkaa toimintaansa nimellä Lonsi Live. Uusi nimi kuvastaa toiminnan laajentumista ja roolin selkeytymistä tapahtumatuottajana myös areenan ja Rauman ulkopuolella.
Lonsi Live tuottaa tapahtumia monipuolisesti eri ympäristöissä – areenoilla, ulkotiloissa ja kaupunkitapahtumissa – ja toimii jatkossa entistä itsenäisemmin osana Lukon kokonaisuutta.


Lonsi Live syntyy tarpeesta kasvaa ja kehittyä tapahtumatuottajana. Olemme jo pitkään tehneet tapahtumia, jotka eivät ole sidoksissa yksittäiseen lajiin, areenaan
tai edes paikkakuntaan. Uusi nimi kuvaa paremmin sitä, mitä oikeasti teemme: tuotamme elämyksiä monipuolisesti eri ympäristöissä ja eri yleisöille sekä yrityksille.